Suomalaiset IFYE:t ry
Rautalammilla, 1.3.2006
Lataa tulostettava
kutsukirje, jossa myös esityslista (pdf).
Kutsu yhdistyksen vuosikokoukseen
Aprillin päivän kunniaksi kokoonnumme Suomalaiset IFYE:t ry:n
sääntömääräiseen vuosikokoukseen 1.4. Sääksmäelle Päivölän kansanopistoon.
Sääksmäki on Sydän-Hämeen vanha muinaispitäjä, joka tänä päivänä on osa
Valkeakosken kaupunkia. Vuosikokouksen asialistalla on mm. yhdistyksen sääntöjen
muuttaminen tämän päivän kielelle sekä keskustelua seuraavasta Suomen
isännöimästä Euroopan konferenssista. Seuraava vapaa konferenssivuosi olisi
vuosi 2010.
Virallisen kokousohjelman jälkeen suuntaamme kohti
Valkeakosken kaupunginteatteria seuraamaan laulunäytelmää Päivänsäde, Minä ja
Menninkäinen. Yrjö Juhani Renvallin kirjoittamassa ja Otto Kanervan ohjaamassa
näytelmässä käydään läpi Reino Helismaan elämää ja lauluja. Valkeakosken Sanomat
kuvaa esitystä sanoilla "julmetun kaunis, surullinen, hauska ja traaginen".
Kulttuuriantia täydentää myös Suomen suurin yksityinen Mannerheim-kokoelma,
johon on mahdollista tutustua Päivölän tiloissa sunnuntaina aamupäivällä.
OHJELMA
Lauantai 1.4.2006
13.00 Saapuminen ja lounas Päivölässä
13.30 Yhdistyksen vuosikokous (esityslista liitteenä)
16.30 Siirtyminen Valkeakosken kaupunginteatteriin
17.00 Näytelmä: Päivänsäde, Minä ja Menninkäinen
19.00 Paluu Päivölään
Iltapala ja seurustelua
Mahdollisuus yöpyä opistolla
Sunnuntai 2.4.2006
9.00 Aamupala
Tutustuminen Mannerheim-kokoelmaan Päivölässä (pääsymaksu 3 €, sis. kahvin)
Kustannukset:
Kokouspaketti, sis. ruokailut, teatterilipun sekä yöpymisen Päivölässä (2
hh) 50 €/hlö
Kokouspaketti ilman yöpymistä 25 €/hlö
Ilmoittautuminen:
Ilmoittaudu kokoukseen Helille viimeistään 20.3.2006 mennessä, heli.toivonen@luukku.com,
0400 424255. Osallistumismaksu suoritetaan rahastonhoitajalle käteisellä
Päivölässä.
Tapaamisiin!
Heli Toivonen
sihteeri
p. 0400 424255
heli.toivonen@luukku.com
AJO-OHJEET (www.paivola.fi)
Ajo-ohje Päivölän Kansanopistolle
Turusta 9-tietä tultaessa suoraan Kylmäkosken ohi ja käännytään Viialasta
moottoritielle Helsingin suuntaan.
Helsinki-Tampere moottoritietä (3 -tie) poistutaan Tarttilan risteyksessä
(viitassa teksti: Tarttila) Toijala - Valkeakoski -tielle (tie 303), käännytään
kohti Valkeakoskea. Ajetaan tätä tietä noin 2 km. Tieltä on viitoitus Päivölään
(Katso kartta!).
Lähin pikavuoropysäkki on Hämeenlinna - Valkeakoskitiellä (tie 130) Uittamon
risteyksessä, josta on matkaa opistolle 2 kilometriä. Tämän pysäkin ohi ajavat
Tampere-Helsinki -pikavuorot, jotka kulkevat Valkeakosken kautta.
Rautatieasema on Toijalassa 9 kilometrin päässä opistolta. Toijalasta voi
opistolle tulla Hämeenlinnaan kulkevalla bussilla, joka pysähtyy n. 1/2
kilometrin päässä Päivölästä tai taksilla, jonka saa asemalta.
